Esiintymiset Kirjailijaelämää

Jakoaika

Olen aina jollakin kierolla tavalla pitänyt marraskuusta. Marraskuussa pimeys laskeutuu sellaisella läpitunkevalla, tunkeutuvaisella tavalla, ettei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa, kuin vastaanottaa pimeys, polttaa kynttilöitä, kietoutua vilttiin ja yrittää sinnitellä. Yleensä marraskuu on ollut myös hyvä kirjoituskuukausi: oman kirjoittajahistoriani taustalta löytyy monen monta NaNoWriMoa, joten syksyn synkimpänä aikana kirjoittaminen tuntuu luontevalta. Varmasti kyse on tavasta, mutta toisaalta myös siitä, ettei pimeällä huvita lähteä ulkoilemaan, eikä ainakaan ryntäilemään kaupunkiin, joka on jo liian täynnä jouluvaloja, ääntä ja musiikkia.

Tänä syksynä en tiedä, mitä kirjoittaisin. Mielen pöytälaatikoissa on monta tarinanalkua ja siinä mielessä on kiehtovaa, kun käsien ulottuvilla on lukemattomia mahdollisuuksia. Olen koko menneen vuoden työstänyt ikuisuusprojektikäsikirjoitusta, mutta viimeistään nyt alkaa näyttää siltä, ettei siitä kaikesta huolimatta ole kuitenkaan tulossa kirjaa. Tavallaan tuntuu, kuin olisi tuhlannut aikaansa, mutta toisaalta jokin merkitys silläkin käsikirjoituksella täytyy kirjoittajahistoriassani olla. Ja yhtä kaikki, oli tärkeää saada käsikirjoitus valmiiksi, vaikka se ei kansiin päätyisikään.

Jakoaika. Välitila. Suomalaisessa kansanuskossa kekrin, eli marraskuun ensimmäisen ja marraskuun kahdennentoista päivän väliin jäävää aikaa on kutsuttu jakoajaksi. Jakoaika tasasi aurinkovuoden ja kuuvuoden väliin jäävän tyhjän. Silloin ei meluttu, ei riehuttu, ei pesty pyykkiä, eikä tehty muitakaan arkisia töitä. Jakoaikana asioiden väet olivat liikkeellä.

Ehkä kirjoittajalla on hyvä olla oma jakoaikansa. Se aika, jolloin ei oikein tiedä, mitä on tekemässä, on vain hetken meluamatta, tarttumatta uuteen työhön. En tiedä, kuinka pitkään jakoaikani kestää, koska taas tartun johonkin tekstiin, koska julkaisen kirjan. Viime päivinä olen pitkästä aikaa pyyhkinyt pianon päältä pölyt ja kaivanut esille vanhoja nuotteja. Ja neulonut, koska kutimet kuuluvat syksyyn vähintään yhtä kiinteästi kuin teekuppi ja kynttilät.

Jotain kirjallista syksyyn silti kuuluu! Kävin Turun ja Helsingin kirjamessuilla hengaamassa ja tapaamassa kavereita ja tuttuja. Ensi viikolla piipahdan Raision kirjastossa juttelemassa kummasta kirjallisuudesta. Tulkaa kuuntelemaan, jos olette seutuvilla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *